Kaikki oppivat lukemaan, mutta vain harvat kirjoittamaan

Julkisuudessa ja koulutusalan lehdissä oli taas hiljattain puhetta siitä, että Suomi on (todellakin!) jäämässä jälkeen tietotekniikan hyödyntämisessä myös koulujen opetuksessa. Tässä keskustelussa päähuomio tuntuu olevan pedagogiikassa ja opetuksen antamisen lähtökohdissa. Oppilaat olisivat ehkä valmiit oppimaan, mutta opettajat eivät valmiita opettamaan. Tilanne näyttää olevan se, että kyllä yliopistoissa tietotekniikkaa jo yritetäänkin hyödyntää tehokkaasti mutta perusopetuksessa ei tämän suhteen tapahdu juuri mitään.

Haluan kantaa korteni kekoon suuntaamalla huomiota siihen, mikä minun mielestäni on tärkeintä koko asiassa: Oppija itse!

Perusasiat hanskaan jo ala-asteella

Yleisesti ottaen nuoret alkavat olla jo näppärämpiä oppimaan ja käyttämään moninaisia tietoteknisiä laitteita, ohjelmistoja ja verkkopalveluja kuin vanhempansa tai opettajansa. Tietotekniikkaa on tavalla tai toisella kaikkien saatavilla, joten mahdollisuuksissa päästä tuottamaan ja kuluttamaan informaatiota tietotekniikan avulla ei ole ongelmaa.

Sen sijaan haasteena on se, että ilman ohjausta tärkeitä työkäytössä vaadittavia perusvalmiuksia jää saamatta, jolloin jokainen yrittää tehdä asioita omilla itseopituilla tavoillaan.

Otetaan nyt esimerkiksi vaikkapa tekstinkäsittelyohjelmisto. Kaikki joutuvat jossakin vaiheessa tuottamaan ja jalostamaan asiakirjoja koneella, viimeistään opiskelujen edetessä, asioiden hoitamisessa sekä työelämässä. Tällaisen perusasian opettaminen pitäisi sisällyttää opetussuunnitelmaan jo alakoulussa, vaikkapa äidinkielen tunnilla. Varsinkaan työelämässä, jossa asiakirjoja työstetään yhdessä, ei ole samantekevää miten näitä ohjelmistoja osataan käyttää. Ala-arvoisesti muotoillut asiakirjat teettävät todella paljon turhaa työtä seuraavilla muokkaajilla, jotka joutuvat niitä ensin siivoamaan. Ja tämä vain siksi, että tällaisia perusasioita ei opeteta missään. Sama koskee siis muitakin yleisesti tarvittavia perusohjelmistoja.

Pelkästään kotien varaan tietotekniikan hyötykäyttöön ohjausta ei enää voi jättää. Siellä tietokone, älypuhelimet ja tabletit ovat kuitenkin enimmäkseen viihdevälineitä, eikä vanhemmilla välttämättä ole riittäviä edellytyksiä ohjata näissä asioissa, jos eivät itsekään ole saaneet niihin ohjausta.

Kyse on jokaisen kansalaisen tarvitsemista perustaidoista, joten koulun pitäisi aloittaa niiden opettaminen kaikille oppilaille jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Ohjelmoinnin alkeet jo ylä-asteella

Yhteiskunnan kehittyminen tietotekniikan avulla riippuu kuitenkin vielä enemmän sellaisesta asioista ja osaamisesta, jotka tulevat perusasioiden jälkeen.

Yläasteelle siirryttäessä oppilaiden pitäisi jo hallita mm. tekstinkäsittelyn, taulukkolaskimen, esitysgrafiikkaohjelmistojen sekä kuvankäsittelyn peruskäyttö, jotta voitaisiin siirtyä eteenpäin.

Tässä vaiheessa oppilailla on jo matemaattisesti riittävät valmiudet tietokoneohjelmoinnin perusasioiden opetteluun.

Itse tutustuin tietokoneisiin nuorena niiden rakentamisen ja hyötyohjelmoinnin kautta. Pelaaminen ja viihdekäyttö tulivat vasta paljon myöhemmin. Tämä on alusta asti vaikuttanut suhtautumiseeni tietotekniikkaan, josta tuli myöhemmin minulle myös ammatti. Väitän, että ilman jo varhaisessa vaiheessa tapahtunutta ohjausta en ehkä koskaan olisi tullut ajatelleeksi, että minäkin voin saada tietokoneen tekemään monimutkaisia asioita puolestani. Ehkä en koskaan olisi vaivautunut ottamaan selvää. Mutta kun ensimmäinen kynnys oli ylitetty ohjatusti niin seuraava onnistuikin jo omin avuin.

Vaikka pelaamisen haittapuolista paljon puhutaan, niin kyllä sitä taustaa voi hyödyntää myös opetuksessa. Pelaamisen kautta lapset ja nuoret nimittäin oppivat jo varhain sellaisia taitoja, joita tarvitaan kun halutaan laittaa kone tekemään asioita puolestamme. Peleissä tulevat tutuksi ”rakentaminen”, ”kytkeminen”, ”ohjaaminen”, ”automatisointi”, ”interaktiivisuus”, ”visualisointi” jne. Motivoiva lähtökohta nuorten koulutuksessa on jatkaa siitä, minkä he jo osaavat sekä kytkeä opetettavat asiat sinne, missä heidän kiinnostuksen kohteetkin ovat.

Esimerkki: yllättävän moni nuori haluaisi oppia tekemään pelejä ja muita ohjelmia. Samoin mobiililaitteille ohjelmointi kiinnostaa, koska niitä on jo kaikilla ja niillä pystyy tekemään kaikkea kivaa. Nuoret tytöt tekisivät mielellään bileisiinsä omat diskovalot, jos tietäisivät miten helppoa se itseasiassa on. Yläasteikäinen kykenee oppimaan tällaisia asioita, jos vain opetetaan ja aloitetaan sieltä mikä heitä motivoi oppimaan. Opittuja asioita voidaan seuraavaksi soveltaa vaikkapa ohi kulkevien autojen laskemiseen tai sisäilman laatua mittaavien ohjelmien luomiseen (Arduino, Raspberry Pi).

Nuorten matemaattinen osaaminen on menossa heikompaan suuntaan. Ohjelmoinnin perusasioiden oppiminen kuitenkin lisää kiinnostusta matematiikkaan, kun opituille teorioille alkaa löytyä konkreettista käyttöä.

Edellä mainittuja taitoja voitaisiin aivan hyvin jo nyt alkaa opettamaan mm. äidinkielen, teknisen työn, käsityön, kuvaamataidon ja matematiikan tunneilla. Epäilyä ja vastalauseita varmasti riittää, miksi näin ei voitaisi tehdä: Kustannukset, resurssit, opettajien koulutuksen puute, opetusohjelman tiukkuus, opetusmenetelmät jne.

Mutta viimekädessä on kuitenkin täysin kyse siitä, minkälaiset eväät haluamme tuleville sukupolville antaa tietotekniikan käyttömahdollisuuksien hyödyntämisessä. Jos tasoa halutaan oikeasti nostaa sille tasolle kuin hallituksen ajamat kehitysohjelmat tähtäävät, niin näihin haasteisiin ja esteisiin täytyy voida myös vaikuttaa.

”Me” olemme suurin este ”Heille”

Hallituksen ja yhteiskunnan päättäjien ajamat ohjelmat ja selvitykset, kuten ”Kitkaton Suomi”, ”Tulevaisuus 2030” jne. tähtäävät yhteiskuntamme tietoteknisten valmiuksien ja innovointikyvyn kehittämiseen. Mikäli todellakin aiomme tehdä Suomesta ”älykkäämmän” ja ”kitkattomamman”, on koulujen aloitettava perustaitojen opettaminen kansalaisille siitä, miten tietotekniikkaa laitetaan palvelemaan ihmistä, eikä päinvastoin.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana tapahtuneen Internet – SmartPhone – SoMe – Big Data ”alkuräjähdyksen” jäljiltä me nykyinen aikuisten sukupolvi olemme nyt vähän niinkuin Liisat Internet-Ihmemaassa. Ja tässä maailmassa moni asia on toisin.

On hyvä pitää mielessä, että vaikka osa ”meistä” on tupsahtanut tähän ihmemaahan siitä vanhasta maailmasta, niin kaikki ”he” syntyvät tähän uuteen todellisuuteen. He tulevat tarvitsemaan sellaisia tietoja ja taitoja, joita heille ei nyt opeteta. Nämä asiat eivät myöskään ole niin vaikeita oppia, kuin miltä meistä ehkä näyttää.

Vanhempien sukupolvien edustajien lähtökohdat tietokoneen hyötykäyttöön ovat hyvin erilaisia kuin nuorempien. On ihan tavallista, että tietokoneeseen suhtaudutaan edelleenkin ”piirtoheittimen”, ”kirjoituskoneen”, ”laskukoneen” ja ”postinkantajan” korvaajana. Meidän taustastamme ja vanhoista työtavoistamme johtuen, meidän voi olla vaikea keksiä uusia käyttötarkoituksia totuttujen asioiden ulkopuolelta.

Lapsilla ja nuorilla on aivan erilaiset lähtökohdat. Heidän kokemuspohjansa tietotekniikasta muodostuu jo nyt  monipuolisten, vuorovaikutteisten ja haastavien pelien, ohjelmien ja laitteiden kautta. Heille syntyy kuin itsestään tarve, kykyä ja halua saada tekniikka tekemään asioita heidän puolestaan, koska monissa peleissä ja ohjelmissa se on pärjäämisen edellytys. Heidän lähtökohtansa tietotekniikan tehokkaaseen hyödyntämiseen eivät todellakaan pohjaudu piirtoheittimen, kirjoituskoneen, laskukoneen tai postinkantajan tehtäviin.

Kuten Esko Kilpi kolumnissaan koodaustaitojen tärkeydestä toteaa, ne todellakin ovat sekä nykyisen että tulevan yhteiskuntamme innovaatioiden lähde. Mielenkiintoista katsottavaa oli myös Mitch Resnickin (MIT Media Lab) esitys Let’s teach kids to code.

Parasta, mitä voimme tulevaisuuden eteen tehdä jo nyt, on alkaa tarjoamaan parempia puitteita sellaisten taitojen oppimiseen, joita tulevaisuudessa yhä enemmän tarvitaan. Ympäröivä maailma huutaa parempia ratkaisuja kaikkeen ja kaikessa on mukana tietotekniikkaa. Parempia ratkaisuja syntyy vain, jos koko yhteiskunnan osaamistasoa saadaan nostettua korkeammalle.

Opetuksen pitää alkaa jo paljon varhaisemmassa vaiheessa kuin vasta yliopistoissa. Nykyisillä koululaisilla ei tule olemaan vaikeuksia napata mahdollisuuksista kiinni ja viedä asioita seuraavalle tasolle. Yliopistoissa ei ole tarkoituksenmukaista enää keskittyä perusasioiden opettamiseen, vaan tietämyksen syventämiseen ja soveltamiseen aina huippuosaamiseen asti.

Tarvitaan myös lisää ohjausta sellaisissa asioissa, jotka luovat toimivan yhteiskunnan perustan: vastuullisuus, turvallisuus, järjestelmällisyys, asioiden arviointi eri näkökulmista jne. Kuten hyvin tiedetään, ei ole itsestään selvää, että teknisesti taitavat nuoret osaavat myös käyttäytyä vastuullisesti verkossa ja selviytyvät itse siellä turvallisesti. Näitä asioita täytyy ensin opettaa, jotta niitä osataan myöhemmin myös vaatia ja tuottaa.

Mitä voin tehdä itse?

Aika moni meistä tietotekniikan parissa työskentelevistä vanhemmista pystyy antamaan tukea opastamalla kotona. Jotkin työnantajat myös tarjovat mahdollisuuksia suorittaa ”yhteiskuntavelvollisuuksiaan” pitämällä esimerkiksi nettikiusaamisen vastaisia luentoja kouluissa. Tärkeitä kaikki, mutta minusta me voisimme halutessamme viedä asioita jo paljon pidemmälle. Kolmen koululaisen vanhempana huomaan, että kotona täytyy nyt paikata se, mikä kouluilta jää opettamatta: perusasiat.

Työni puolesta IBM:llä tutkin ja kehitän keinoja arvioida ympärillämme olevaa dataa, sen luotettavuutta ja soveltuvuutta. Tavoitteena on pystyä muuttamaan informaatiota sellaiseen muotoon, että sitä voidaan entistä tehokkaammin ja älykkäämmin hyödyntää yhteiskunnan toiminnoissa ja päätöksenteossa. Käyn jatkuvasti yliopistoissa luennoimassa ja vetämässä kursseja näistä aiheista.

Mutta mielenkiintoista on se, että näitä välineitä joita juuri parhaillaankin työssäni käytän, oppisi koululainenkin käyttämään, jos vain joku ensin näyttäisi miten! Etkö usko?

Niin, juuri siitä on kysymys. Me itse saatamme olla tulppana niille, joilla olisi meitä paremmat valmiudet tehdä Suomesta älykkäämpi ja osaavampi. Niinpä onkin ”meidän” velvollisuutemme pyrkiä antamaan ”heille” sen oppimiseen parhaat mahdollisuudet.

 

Avainsanat: BusinessConnect, julkinen sektori, oppiminen

Kommentit