Koodin kieli – kolmas kotimainen

Suomessa on käyty tärkeää keskustelua tietotekniikan paremmasta hyödyntämisestä työelämässä. Samaan aikaan on esitetty huolestuneita mielipiteitä siitä, että tietoyhteiskuntakehityksemme on jäänyt, ja koko ajan jäämässä, jälkeen kehityksestä.

Onko jotain ratkaisevaa jäänyt huomaamatta, tai pitäisikö joitain asioita ajatella uusiksi Suomessa?

Perinteisessä teollisessa työssä ei ollut tilaa luovuudelle tai työntekijän omille valinnoille. Kone ja prosessi kertoivat työntekijälle mitä tehdään, kuinka työtä tehdään sekä milloin ja missä työtä tehdään. Ihmiset palvelivat koneita ja olivat niiden toiminnoista riippuvaisia.

Ihmisten työ on jo muuttunut, tai muuttumassa luovaksi, vuorovaikutuksessa tehtäväksi tietotyöksi. Koneet ja automaatio tulevat tulevaisuudessa tekemään sen osan työstä, joka voidaan kuvata toistuvina toimintoina. Yritykset haluavat strategisesti kehittyä siihen suuntaan ja kokonaiset toimialat pitävät luovaa työtä uutena ihanteenaan. Asiakkaiden toiveet muuttuvat myös, muuttaen työtä enemmän tilannekohtaisesti arvoa luoviksi, yhdessä tehdyiksi ratkaisuiksi. Työssä pitäisi uudelleen ja uudelleen kysyä miten voisimme käyttää enemmän aikaa enemmän arvoa luoviin asioihin ja käyttää vähemmän aikaa, tai ei ollenkaan, vähemmän arvoa luoviin asioihin.

Tämän johdosta ensimmäisiä kysymyksiä joihin työntekijän täytyy itse ottaa kantaa työtä aloitettaessa ovat juuri: mitä minun pitäisi tehdä seuraavaksi ja miten minun pitäisi toimia? Missä minun pitäisi olla ja koska, niin että myös fyysinen läsnäoloni olisi mahdollisimman hyödyllistä? Työ on jo ensisijaisesti digitaalista. Koneen sijainti ei määritä työntekijän sijaintia samalla tavalla kuin tehtaassa.

Organisaatioiden ICT-järjestelmät ovat kuitenkin tämän päivän koneita. Liian usein niitä käytetäänkin itseasiassa juuri niin kuin tehtaissa olevia koneita käytettiin.

Kysymys on siitä, miten työntekijän, ei koneen, pitäisi tänään määrittää työtä. Tietotyössä koneiden on palveltava työntekijää, eikä päinvastoin.

Tietotekniikan hallitsemisella tarkoitetaan usein kykyä käyttää kotona tai työpaikalla olevia laitteita. Mutta kyvyt käyttää olemassa olevia teknologioita ja ohjelmistoja eivät ole enää oleellisia menestymisen kannalta. Tämä käyttäjä/ kuluttaja –perspektiivi oli teollisen ajan näkökulma: tuolloin menestys riippui siitä, miten hyvin osattiin pitää annetut laitteet tehokkaasti käynnissä. Tämän päivän vaatimukset ovat aivan toisenlaiset.

Olemme tyypillisesti aina yhden askeleen jäljessä teknologian tarjoamista mahdollisuuksista. Me voimme kyllä olla aktiivisia uusimpien työkalujen käyttäjiä ja osallistua sankoin joukoin twiittien, statuspäivitysten ja profiilien kautta, mutta on hyvä muistaa, että joku muu loi ne ohjelmat. Ja usein noiden joidenkin muiden todellisena tavoitteena on luoda uusi kanava mainonnalle, eikä miettiä juuri minun työni tuottavuutta tai juuri minun asiakaspalveluni parantamista.

Sen sijaan, että käytämme muiden tekemiä ohjelmistoja, meidän on siirryttävä malliin, jossa osaamme tarvittaessa tehdä niitä itse. Tiedon aikakauden tärkein kyky on ohjelmointi, ei ohjelmien käyttäminen.

Olen tavannut monia ihmisiä, jotka ajattelevat, että ohjelmointi on tämän päivän duunarityötä. Työtä, joka voidaan helposti ulkoistaa jonnekin kaukaiseen, halvan työvoiman maahan. Tällainen ajattelu on sekä vaarallista, että mitä suurimmassa määrin kaukana totuudesta.

Nykymaailmassa koodi on luovuuden ja innovaatioiden tärkeimpiä alustoja. Se on uusi kieli, jota meidän täytyy osata puhua. Koodaus on luovan, digitaalisen yhteiskunnan vahvin vipuvarsi. Tärkeimpiä taitoja tämän päivän ja huomisen yhteiskunnassa ei ole kyky käyttää tietokoneita, vaan ohjelmoida niitä.

Naapurimaassamme Virossa tämä on jo huomattu. Koodaaminen on oppiaine koulussa muiden oppiaineiden rinnalla. Suomen tietoyhteiskunnan tulevaisuutta tulee ratkaisevasti määrittämään kuinka kauan kestää, että me pystymme samaan.

Esko Kilpi

Esko Kilpi, Managing director, Esko Kilpi O

Avainsanat: oppiminen

Kommentit