Mistä Suomi voisi elää – älykkäästi?

Kansalliset toimialat häviävät

Maiden rajojen sisällä toimivat vertikaaliset ja toimialakohtaiset arvoketjut ovat tämän päivän verkottuneessa maailmassa varsin tehottomia. Niistä ei ole ylläpitämään kilpailukykyä tai luomaan merkittävää kansallista hyvinvointia, saatikka täysimääräisesti hyödyntämään liiketoimintamahdollisuuksia, joita syntyy alati lisääntyvistä systeemisistä haasteista.

Tätä väitettä tukevat Etlan ajankohtaiset julkaisut Missä arvo syntyy ja Mysteeri avautuu, sekä omat havaintoni kasvaneesta toimialojen välisestä yhteistyöstä. Yksi esimerkki käynnissä olevasta muutoksesta on eri maantieteellisten alueiden erikoistuminen toimialojen sijasta toimintoihin: Kalifornia kaikenlaisen uuden luontiin, Sveitsi innovaatioihin, Israel alkuvaiheen yrityksiin, Kaakkois-Aasia tuotantoon, Kiina myyntiin, Luxemburg rahoitukseen jne.. Mihin älystä elävän Suomen pitäisi erikoistua?

Globalisaation seurauksena toimialojen, valtioiden, tieteenalojen, yritysten ja kulttuureiden rajat ovat madaltuneet ja joissakin tapauksessa hävinneet. Yhteiskuntajärjestelmät ovat lähestyneet toisiaan länsimaisen markkinatalouden ja tarvelähtöisyyden vallatessa maa-alaa suunnitelmataloudelta ja resurssilähtöisyydeltä. Toisaalta myös markkinatalousjärjestelmät tunnustavat tarkoituksenmukaisesti toimivan valtionhallinnon vakauttavan vaikutuksen edut.

Samanaikaisesti tieto- ja viestintäteknologian kehitys on mahdollistanut toimintojen maantieteellisen hajauttamisen sekä toisaalta tiedon kumuloitumisen tietovarantoihin, jotka ovat lähes reaaliaikaisesti etsittävissä ja hyödynnettävissä. Seurauksena maailma ja siinä toimivat yritykset ja yhteiskunnat kohtaavat entistä kytkeytyneemmän, dynaamisemman ja monimutkaisemman toimintaympäristön, jossa nopein ja verkottunein saa usein suurimman hyödyn.

Ekosysteemiin kuuluva jää eloon

Edellä sanottu johtaa yhä useammin esiintyviin systeemisiin haasteisiin, joita yksittäinen toimija tai sen alihankintaketju ei voi kilpailukykyisesti ratkaista. Yksittäisen toimijan menestys on toki edelleen mahdollista sinnikkään uurastuksen tuloksena ja osumalla neulanterävään neitseelliseen markkinaan. Todennäköisesti ja keskimäärin kuitenkin voittaa se, joka kääntää systeemisen haasteen tavoitteeksi, tunnistaa tuon tavoitteen saavuttamiseksi tarvittavat tiedot ja toimijat, sekä ennen kaikkea saa nämä toimimaan yhteistyössä yhteisen päämäärän eteen.

Toisin sanoen, perinteiset vertikaaliset alihankintaketjut häviävät auttamatta horisontaalisille ja heterogeenisille ekosysteemeille. Näissä arvonmuodostus ei perustu keskinäiselle tuotteiden tai palveluiden vaihtamiselle vaan strategisten tuotannontekijöiden kuten materiaalivirtojen tai aineettoman omaisuuden jakamiselle, jotka yhdessä muodostavat laajan asiakasrajapinnan ja joiden arvo yhdessä on keskinäistä kauppaa arvokkaampi. Vertikaalisessa arvoketjussa toimivalla ei ole nykymaailmassa riittävää kykyä, kapasiteettia eikä ketteryyttä kilpailla laajalla rintamalla yhteistyötä tekevälle ekosysteemille, joka hyödyntää parasta osaamistaan systeemisen ongelman ratkaisemiseen ja optimoi sen sisällä tuotannontekijöidensä käytön.

Kannettava puhelin vai älykäs puhelin

Klassinen suomalainen esimerkki vertikaalisen alihankintaketjun kilpailukyvyn murenemisesta on Nokia-klusteri, jossa ensin hävisivät alihankkijoiden katteet ja lopulta myös arvoketjun huipulla olevan, yksin laajaa asiakasrajapintaa hallitsevan toimijan. Vertikaalin ulkopuoliset toimijat vyöryttivät uudet horisontaalisiin ekosysteemeihin perustuvat liiketoimintamallit puhelinmarkkinoille. Nämä muuttivat laitemyynnin alustojen, palveluiden ja lopulta koko ekosysteemin yhdessä synnyttämän lisäarvon myynniksi.

Vaikka Nokia – Microsoft on erittäin vaikuttava yhteenliittymä, tarvitsee sekin menestyäkseen satoja tuhansia eri alojen ammattilaisten ja harrastajien laatimia sovellutuksia. Pääomaintensiivisimmillä, säännellyimmillä tai perinteisimmillä ja siten hitaammin muuttuvilla toimialoilla ehdimme ottaa älypuhelintapauksesta opiksi.

Seuraavassa muutama ajatus havainnollistamaan millaisia tulevaisuuden kilpailukykyiset toimintamallit voisivat olla ja mikä älykään Suomen rooli voisi olla.

Voisiko cleantech-osaamisen keskittää kaivokseen?

Köyhää malmiota uudella teknologialla hyödyntävä, läpinäkyvä ja ympäristöystävällinen kaivostoiminta on hyvä esimerkki vaativasta, globaalista ja systeemisestä mahdollisuudesta, jossa merkittävää kilpailuetua voitaisiin saavuttaa keskittämällä eri toimi- ja tieteenalojen huippuosaaminen.

Puhelinesimerkin tapaan, tulevaisuuden kaivosekosysteemin muodostaisivat esimerkiksi malminrikastuksen, vedenkäsittelyn, ympäristövaikutusten, maanrakennusalan ja mittaustekniikan huippuosaajat. Perinteisten metallipuolituotteiden lisäksi kaivosekosysteemi tuottaisi muun muassa puhdasta vettä ja kiveä, sekä kaivostoimintaan erikoistuneet energia-, rakennetun ympäristön ja sen tilasta kertovat palvelut.

Kaivosalue voisi toimia demonstraatiokenttänä lukuisille ympäristömittauksiin ja -vaikutuksiin erikoistuneille toimijoille, joiden avulla kaivostoiminnan ympäristövaikutukset voitaisiin kokonaisvaltaisesti ja läpinäkyvästi todentaa ja häiriöihin vastata ajoissa. Mahdollisuus kansainväliseen läpimurtoon kasvaisi entisestään, jos asialla olisivat omien alojensa teknologiajohtajat ja radikaalit kasvuyritykset. Suomessa on jo kaikki tähän tarvittava, tai se on vähintäänkin helposti saatavilla. Tässä ja nyt olisi erinomainen mahdollisuus suomalaisen ”green-mining”-toimintamallin kehittämiselle ja demonstroinnille.

Digitaalista ruokaa?

Eurooppalaisen ruokaketjun katteet ovat sen toimijoiden kommenttien perusteella murentuneet jo ajat sitten. Katteen puutetta suurempi haaste tosin näyttää olevan tuotannontekijöiden jäljitettävyys ja häiriöherkkyys. Koska kyseessä on hyvin perinteinen, kansallisesti strateginen ja siten suojattu ketju, on ulkopuolisten tunkeutuminen selvästi puhelinesimerkkiä vaikeampaa.

Tämä selittänee osaltaan toimintamallin pitkäikäisyyden. ICT ja digitalisointi voisi tuoda radikaaliin uudistumiseen tarvittavan ulkopuolisen sykäyksen. Entä jos paikallinen raaka-ainetarjonta järjestettäisiin keittiön pöydällä tai lähikaupassa olevalle 3D-printterille, johon kansainvälisen einestuottajan omistama resepti syötettäisiin räätälöitynä asiakaskohtaisella terveystiedolla ja -tavoitteella? Lähikaupan asiakas saisi siten juuri omaa makuansa ja terveydentilaansa vastaavat lihapullat aikaisempaa huomattavasti lyhemmällä, läpinäkyvämmällä ja jäljitettävällä raaka-aineketjulla.

Samalla einestoimittaja olisi digitalisoinut merkittävän osan aineetonta omaisuuttansa eli reseptinsä globaalisti monistettavaan ja jaettavaan muotoon. Maksalaatikkoa ei tarvitsisi enää lisäaineistaa pitkien kuljetusmatkojen vuoksi ja sen raaka-aineiden alkuperä olisi kertaluokkaa jäljitettävämpi. Edes radikaalia teknologiainnovaatiota ei tarvita, koska inkrementaalinen tuotekehityskehitys jäätelö-, makkara- tai leipäkoneen digitalisoimiseksi ja internetyhteydellä varustamisella riittänee 3D-printteriksi.

Terveydenhuoltoa tehostetaan ICT:n mahdollistamilla uusilla toimintatavoilla – ei digitalisoimalla nykyisiä

Terveydenhuollon – kuten muutkaan yhteiskunnan – tietojärjestelmähankkeet eivät suinkaan ole ensisijaisesti papereiden digitalisointia vaan ICT:n mahdollistamien tehokkaampien ja tarkoituksenmukaisempien toimintatapojen käyttöönottoa. Toisin sanoen kyse ei ole tietojärjestelmä­toimituksesta vaan kokonaisvaltaisesta toimintatapamuutoksesta useiden ja erilaisten toimintojen välillä.

Aihetta on silmiä avaavasti tarkasteltu Etlan Suuri hämmennys julkaisussa. Suomessa ICT-osaaminen on laaja-alaista, keskimäärin korkeatasoista ja sisältää myös kansainvälisiä huippuja. Täydennettynä yhteiskunnallisesti edistyksellisellä terveydenhuollolla ja pienen maan ketteryydellä meillä on mahdollisuus olla tällä alueella maailman johtava. Edellytyksenä on kirkastaa muutoksen tavoitteet, tunnistaa tarvittavat toimijat sekä ennen kaikkea kyetä perinteisiä siiloja rikkoviin uusiin toimintatapoihin.

Köyhä ja kylmä maa

Viimeisenä esimerkkinä mainittakoon lähinnä bioenergian tuotannon, sellu- ja paperiteollisuuden, kemianteollisuuden ja elintarviketeollisuuden muodostama biotalous, jonka lisäarvona on uusiutumattomien raaka-aineiden korvaaminen uusiutuvilla. Yksikään nykyinen, eikä varsinkaan paikallinen resurssilähtöinen toimija ei voi kilpailukykyisesti yksin tai edes alihankintaketjunsa voimin kotiuttaa biotalouteen liittyviä mahdollisuuksia.

Raaka-ainevirtojen optimointi ja oikea käyttö on edellytys vahvojen perinteisteisten uusiutumattomien arvoketjujen voittamiselle. Vain uusi yhteenliittymä uusin liiketoimintamallein voi voittaa erittäin tehokkaaksi viritetyt nykyiset tuotantoprosessit, jakeluketjut ja liiketoimintamallit. Uusiutuvien raaka-aineiden käytössä Suomella on pitkät perinteet ja luontaiset vahvuudet johtuen yksinkertaisesti uusiutumattomien raaka-aineiden niukkuudesta, korkeasta teollistumisasteesta ja ankarasta ilmastosta.

Elävä ja älykäs Suomi

Esimerkkejä uuden maailman tarjoamista mahdollisuuksista on vaikka kuinka, eivätkä ne ole edes kovin uusia. Sen sijaan ajat ovat uudet. Uutta on myös nähdä Suomen tulevaisuus maailman kilpailukykyisimpien ekosysteemien synnyttäjänä ja kotipesänä, tulevaisuuden voittajateknologioiden valitsijan sijasta.

Systeemisten haasteiden jatkuva tunnistaminen, niihin vastaavien poikkitoimialaisten ekosysteemien rakentaminen ja niiden voiman demonstroiminen itse tehdyllä edelläkävijämarkkinalla voisi olla Suomen älykäs toimintamalli. Pienellä, konsensushakuisella, vakaalla, yhteistyökykyisellä ja keskimäärin maailman parhaiten koulutetulla kansakunnalla on tällä strategialla luontainen kilpailuetu suuriin tai voimakkaammalla kädellä ja visiolla johdettuihin maihin.

Tommy Jacobson, toimitusjohtaja, CLEEN Oy

Avainsanat: älykkäämpi kaupunki, innovaatio, julkinen sektori, kilpailukyky

Kommentit