Voivottelutalous ja hilpeän illanvieton kaari

Onko kukaan muu tullut ajatelleeksi, että talouden draaman kaarta voisi verrata humalatilan etenemiseen? Pystyn kirjoittamaan tästä jonkinlaisella asiantuntemuksella, koska olen seurannut talouden kehitystä kohta jo yhden kvarttaalin verran (aktiivisessa työelämässä siis vuodesta 1990 lähtien) ja nuoruudessa tuosta toisesta ilmiöstä tuli tehtyä jonkin verran ”kenttäkokeita”. Nyttemmin tosin olen tarkkaillut ilmiötä enemmänkin selvin päin.

Lähdetään liikkeelle hilpeän nousun vaiheesta. Uho kasvaa, kaikki on mahdollista ja vain taivas on rajana sille, mitä voimme saada aikaan. Maailmanmarkkinat ovat kämmenellämme ja kysynnän kasvu on loputonta. Jos kaikkea lupaamaamme ei pystyisikään juuri nyt toimittamaan, niin innovaatioita ainakin riittää. Talousjohtaja on kääntänyt tasekirjoissaan velatkin jo saataviksi.

Tämä positiivinen kehitys vain kiihtyy aikansa. Taloudessa puhutaan ylikuumenemisesta – ja tanssilattiallakin liikekaaret laajenevat ja lämpötila nousee.

Sitten iskee väsymys. Aikaisemmin niin kirkas strategia alkaa pikkuhiljaa sumentua ja taktiikan keihäänkärki murentua. Homman fokus alkaa kadota. Baaritiskillä puhe vähän sammaltaa, ja potentiaaliset kumppanit siirtyvät vaivihkaa takavasemmalle.

Väsymyksen jälkeen seuraa orastava laskusuhdanne. Kysyntä kangertelee tosissaan, ja aletaan harkitsemaan vetäytymistä vielä äskettäin niin kuumilta uusilta markkinasegmenteiltä takaisin tuttuun ja turvalliseen. Baarissa ryhdytään samoin toteuttamaan (toivottavasti) kunniakasta poistumista. Päällimmäisenä mielessä eivät ole enää ne alkuillan suuret ideat, vaan konkreettinen kysymys siitä, miten selvitään kotipesään lepäämään ja toipumaan.

Lasku kääntyy suoranaiseksi lamaksi. Mieliala on maissa; kustannuksia karsimalla varaudutaan vieläkin pahempiin aikoihin. Investointihanat suljetaan ja innovaatioista puhuvat heitetään ulos johtoryhmän kokoushuoneista. Kotirintamallakin viimeinen mieleentuleva ajatus on uusi hilpeä nousu. Ei enää koskaan, ei jaksa enää, ei se kannata. Soitto kaverille todistaa, että mieliala on sama koko toimialalla/kaveripiirissä. Tästä ei hevin nousta. Voivottelu alkaa. Minusta voivottelutalous onkin hyvä termi kuvaamaan Suomen tilaa juuri nyt. Krapula on pahimmillaan ja käännös parempaan tuntuu mahdottomalta.

Arvatkaapa ihmiset, mitä seuraavaksi tapahtuu? Uusi toivo alkaa orastaa. Ehkä elämä jatkuu sittenkin? Ehkä kaikki kääntyy kuitenkin taas hyväksi? Ehkä voisimme sittenkin päästä takaisin kasvu-uralle? Voisiko edellisestä syklistä oppia jotain? Mitä voisi tehdä eri tavalla, mitä eilisen virheitä voisi välttää? Tämä tunnetila on se, missä innovaatioita rupeaa oikeasti syntymään. Mitäpä, jos siirryttäisin pikkuhiljaa pahan olon voivottelusta tähän seuraavaan vaiheeseen. Kyllä tämä tästä ehkä sittenkin vielä hyväksi muuttuu, tavalla tai toisella.

Äly on sitä, että uudessa syklissä ei tehdä ihan kaikkea samalla tavalla kuin aiemmin. Virheistä saatetaan oppia ja uusia asioita kokeilla. Globaalissa taloudessa oppia voisi ottaa paitsi omista, myös muiden kokemuksista. Sekin on älykkyyttä, ja muistakaamme, että Suomi elää älystä – ei voivottelusta!

 

 

Avainsanat: analytiikka, kilpailukyky

Kommentit