Hyvää yötä ja huomenta, Suomi!

Jos tunnet minut henkilökohtaisesti, olen todennäköisesti kysynyt sinulta seuraavaa: mikä on ainoa eläinlaji, joka yrittää nukahtaa ollessaan vielä virkeä ja vastaavasti pakottaa itsensä hereille vielä väsyneenä? Aivan, ihminen.

Miksi ihmeessä näin? Miksi tällä tavalla rääkkäämme itseämme? Koululaisia jopa haetaan kotoaan, jotta he aamulla pääsevät koulunpenkille saakka. Käytäntö palautuu tietysti agraariyhteiskunnan aikoihin: peltohommat oli tehtävä valoisaan aikaan, muuten ei hyvä heilunut. Tuttu meininki jatkui vielä teollisessakin yhteiskunnassa. Oli tehokasta saada duunarit tehtaaseen samaan aikaan aamulla.

Ensimmäiset murrokset tähän alkoivat tulla vuorotöiden muodossa, kun tehtaiden haluttiin käyvän ja kukkuvan 24/7. Suurinta osaa työväestöstä vuorotyö ei kuitenkaan koskaan ole koskettanut, vaan pääasiassa talouden rattaat pyörivät aamulla ja iltapäivällä.

Teollisessa ja palveluyhteiskunnassa mikään suurempi voima ei enää pakottanut ihmisiä aloittamaan työpäiviään aikaisin aamulla tai lopettamaan ennen iltaa. Tehtaissa, toimistoissa ja kaupoissa on valot. Nyt jälkiteollisessa yhteiskunnassa syytä on vielä vähemmän. Avokonttorissa on jopa kirkasvalot.

Yhä useamman tärkeimpänä (ja ainoana) työvälineenä on internetiin kytketty tietokone. Kommunikaatiotyökalut ja jaetut dokumentit mahdollistavat yhdessä tekemisen etäältä. Nykypäivän duunari pystyykin tekemään suuren osan töistään milloin ja missä tahansa.

Monelle yhdellä aikavyöhykkeellä toimivalle työyhteisölle riittäisi, että kaikki olisivat läsnä pari-kolme ennalta sovittua tuntia vuorokaudessa. Työtehtävistä riippuen läsnäolo voisi olla myös virtuaalista. Joku voisi herätä juuri ennen sovittuja yhteistyötunteja, toinen mennä nukkumaan heti niiden jälkeen.

En oikeastaan keksi enää muuta syytä pitäytyä aamunvirkkujen mallissa kuin lapset. Päiväkotien ja koulujen organisointi tiettyyn aikaan vuorokaudesta pitää vanhaa rytmiä yllä. Jonkun on katsottava pienten perään ja opetettava niille asioita samalla, kun iskä tuunaa presistä ja äiti vääntää exceliä.

Nykyisessä mallissa on humoristisia piirteitä, jos sitä pysähtyy hetkeksi miettimään. Esimerkiksi kaikki virastot ovat auki juuri silloin, kun lapset ovat koulussa ja vanhemmat töissä. Pienemmissä kaupungeissa kaupat ja muut palvelut ryhtyvät sulkemaan oviaan juuri siinä vaiheessa, kun töistä aletaan valua vapaalle. Eli juuri silloin kun olisi aikaa asioida, ovat palvelut kiinni. Onneksi sentään viime vuosina aukioloaikoja on pidennetty.

Mistä päästä tätä vyyhtiä voisi lähteä purkamaan? Riittäisikö, jos koko yhteiskunnan kellon saisi kammettua tunnin-pari myöhäisemmäksi? Voi olla, että valvominen siirtyisi sen mukana. Ja kaikki tapahtuisi edelleen samaan aikaan, joskin hieman myöhemmin.

Ehkä pitäisikin oikeasti pyrkiä malliin, jossa kaikki tärkeimmät toiminnot olisivat käynnissä kellon ympäri ja vähemmän tärkeätkin varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan. Helpommin sanottu. Tämä tarvitsisi aivan uudenlaista organisointia yhteiskunnan keskeisten toimintojen suorittamiseen.

Älkääkä muuten edes pyytäkö minua aloittamaan talviaikaan siirtymisestä…

 

 

Santtu Toivonen

Santtu Toivonen, kehityspäällikkö, Sanoma Pro

Avainsanat: oppiminen, työnteko

Kommentit