Inhimillisen kova luu

Jos sinun pitäisi perustaa kauppakamari, millainen siitä tulisi? Ensimmäiseksi pitäisi kai päättää, tarvitaanko kauppakamareita ylipäänsä ollenkaan. Ja siitähän sitten syntyi tällainen keskustelu, jonka pohjalta tänä päivänä teen joka päivä työtä.

Kati: Kauppakamari? En usko, että tarvitaan. Netistä saa kaiken tiedon, ja verkottumispaikkoja on pilvin pimein. Lobbaushommiin on vakiintuneet organisaationsa. Kauppakamari taitaa olla aikansa elänyt konsepti.

Riku: OK. Mutta ennen kuin laitamme post-it –tarrat takaisin pöytälaatikkoon, sanopa vielä huvin vuoksi, mitä toimintaympäristölle kuuluu.

Kati: Kaikkihan sen tietävät. Hyväveliverkostot ovat huonossa huudossa. Julkinen sektori on remontin edessä. Elinkeinoelämä on murroksessa. Yhteiskunta tarvitsisi lisää joustavuutta. Yhteistyötä on liian vähän. Suomen pitäisi kiivaasti saada nuorten, naisten, ulkomaalaisten ja kaikenlaisten vähemmistöjen osaaminen käyttöön. Sitä paitsi liian harva ulkopuolinen tietää Suomen mahdollisuuksista. Jatkanko vielä?

Suski: Tämä vain vahvistaa asian: kauppakamarien aika on ohi. Sikariherrojen lounasklubilla ei olisi tässä tilanteessa paljon annettavaa.

Kati: Ei niin. Eikö tilanne kuulosta siltä, että Suomeen pitäisi ennemminkin muodostaa ihan uusi verkosto, jossa eri alojen yritykset ja ihmiset voisivat vaikuttaa yhdessä? Vaikka jonkinlainen kansainvälinen bisnesyhteisö.

Suski: Totta. Se voisi olla. Mutta ei enää kahden maan välisiä ystävyysseuroja. Eiväthän yrityksetkään kulje passi kädessä, vaan järjestäytyvät globaalisti lähtömaasta riippumatta.

Riku: Näin on. Meidän pitäisi keskittyä kolmeen asiaan: Suomeen tuleminen on kivaa ja helppoa, Suomessa saa vahvat eväät lähtemiselle, ja paikalla olijat kehittävät kaiken aikaa kotimarkkinaa aktiivisesti ja ennakkoluulottomasti.

Suski: Rakenteet minimiin ja kaikki huomio virtaamiseen. Feng Shui.

Kati: Annapa hei niitä tarralappuja. Tuossa on itua. Jos tuleminen, lähteminen ja oleminen saadaan toimimaan, siinä alkaa jo aika moni asia loksahdella paikalleen. Siis noista tämän hetken ”kansallisista haasteistakin”.

Riku: Jos nämä kaikki ryhmät, siis tulijat, lähtijät ja olijat, ottavat asiakseen vaihtaa säännöllisesti ajatuksia ja miettiä, mihin suuntaan asioita pitäisi viedä, sehän voisi olla mahtava moottori.

Kati: Ne hyötyisivät toisistaan aivan suunnattomasti.

Suski: Tuollaisessa kohtaamispaikassa syntyisi vähintäänkin kauppaa ja ajatukset pysyisivät vireinä.

Kati: Hyvä kansainvälinen bisnesyhteisö pitäisi meitä kiinni maailman menossa ja olisi kansallinen kilpailutekijä.

Suski:  Pitäisi tähdätä siihen, että uusi verkosto näkyy ja kuuluu myös ulospäin.

Riku: Tietysti. Sen pitäisi olla tärkeä osa strategiaa. Muutenhan se olisi vain ”olijoille” eli sisäpiirille, ei tulijoille ja lähtijöille. Ja verkostoon voisi kuulua, vaikka ei vielä olisikaan täällä. Etäjäsenyys, jos on kiinnostunut Suomesta.

Kati: Eikö olisi hyvä, jos koko tarjonta tähtäisi ratkaisuihin ja toimintaan, niin että joka käänteessä syntyy yhteistyötä? Ei istumista. Ei istuvia illallisia, jos saan esittää toivomuksen. Yhteistyötä.

Riku: Eiköhän aika ala olla sille kypsä.

Kati: Kansallisuuksia ja eroja ei kannattaisi häivyttää vaan hyödyntää. Vaikka olisikin tällainen yksi alusta tai verkosto, jolla olisi enemmän resursseja ja joka olisi kaikille kiinnostavampi, sen sisällä voisi olla kansallisia keskittymiä, jos tarvitaan erityisosaamista – vaikka Japanista tai Hollannista.

Suski: Se olisi hyvä. Tai melkeinpä edellytys. Joustavuus, jossa koko kansainvälinen bisnesyhteisö kehittelisi asioita yhdessä mutta pystyisi tarjoamaan suuren määrän erikoisosaamista eri aloilta, olisi aivan toppen.

Kati: Silloin kaikkia yhdistävänä tekijänä olisi kansainvälisyys. Tai se Feng Shui. Halu olla virrassa mukana. Mentaliteetti enemmän kuin jokin ulkoinen asia.

Suski: Aletaan selvitellä, onko jossain jo käytössä tällainen malli. Ruotsissa ei ole, sen verran ehdin tsekata.

Riku: En minä ainakaan ole kuullut.

Suski: Ajattele, miten hienoa olisi, jos Suomi voisi hyödyntää pienuuttaan ja helpouttaan ja kiilata tässä lajissa muiden rinnalle ja vaikka ohi. Jos Suomi saisi inhimillisen puolen toimimaan, me oltaisiin aika kova luu

Kati: Viitsiikö tähän heittää kuluneen sanan innovaatio?

Riku: Heitä pois. Eiköhän se pitäisi ottaa tavoitteeksi.

Kati: Jos tämä verkosto toteutettaisiin todella vimpan päälle, se profiloisi Suomea bisnesyhteisöjen innovaattorina. Muut ottaisivat oppia siitä, miten homma täällä pelittää.

Riku: Ehdottomasti. Tässäkin asiassa pitää tähdätä suoraan maailman huipulle. Niinhän Singaporekin on kammennut itsensä kärkeen sektori kerrallaan.

Suski: Pitää vain tunnistaa ne klusterit, jotka ovat matkalla samaan suuntaan. Ainakin arktinen, clean tech ja kyber, eikö niin?

Kati: Kyllä. Kovasta ytimestä olisi helppo laajentaa toiminta-aluetta joka suuntaan: arktisen lisäksi Skandinaviaan, Venäjälle ja Baltiaan, jolloin koko ajan synergia vain paranee.

Feidaamme keskustelun tässä vaiheessa ulos, koska siinähän se taisi pääpiirteissään tulla:

Sellainen on toivon mukaan Amcham, kauppakamari mallia 2014.

 

 

Kristiina Helenius, CEO, Amcham Finland

Avainsanat: innovaatio, kilpailukyky, sosiaalinen liiketoiminta

Kommentit