Oletko Laatikko vai Narukerä?

Olin eräässä tilaisuudessa kuuntelemassa psykologi-motivaattori Manuel Knightia, joka erotteli ihmiset kahteen kategoriaan sen mukaan, miten heidän aivonsa käsittelivät eri aiheita.

Miehinen (ei siis miehen, korosti Knight) käsittelytapa oli mallia laatikko. Aivoissa on erilaisia laatikoita, joissa on sisällöstä kertova lappu päällä. Esimerkiksi elokuvissa käynti. Kussakin laatikossa on siis vain yksi aihe. Kun aiheen X käsittely alkaa, niin aivoista otetaan esiin juuri tätä aihetta käsittelevä laatikko, joka käsittelyn jälkeen pakataan pois.

Naisellinen (ei siis naisen) käsittelytapa on narukerämalli. Tämä tyyppi aloittaa yhdestä aiheesta, joka johtaa toiseen, joka johtaa kolmanteen, jne.

Kun siis ”laatikkoajattelija”, jota kutsun tässä päästäkseni askeleen kauemmaksi sukupuoliajattelusta vain Laatikoksi, vastaa kysymykseen ”Mennäänkö elokuviin?”, hän kaivaa aivoistaan esiin laatikon elokuvissa käynti. Sillä aikaa narukeräajattelija – tai Narukerä – on siirtynyt leffan nimestä mieleen juolahtaneeseen asiaan – vaikkapa elokuva Mielensäpahoittaja -> pilalle menneet kengät. Laatikko pakkaa hätääntyneenä pois laatikkoa elokuvissa käynti ja kaivaa esiin laatikon nyt pyörivät elokuvat, pakkaa sitä pois, ja kaivaa paniikin kasvaessa esiin laatikkoa kengät. Tässä kohdassa yleisö laitettiin keskustelemaan naapurinsa kanssa, oliko hän itse Laatikko vai Narukerä.

Ahmin aikoinaan Professori Deborah Tannenin mainioita kirjoja miesten ja naisten erilaisista tavoista viestiä. Klassinen esimerkki Tannenilta: Mies ja nainen autossa. Mies ajaa. Nainen sanoo ”Haluaisitko pysähtyä juomaan jotain?” Mies vastaa: ”Minulla ei ole jano”, ja ajaa eteenpäin. Nainen on raivoissaan. Mitä tapahtui? Kysyin tätä älykkäältä, johtavassa asemassa olevalta mieheltä, kun keskustelimme siitä, että naisia ja miehiä tulee johtaa eri tavalla. Hän ei osannut vastata. Oikea vastaus on (tietysti!) että nainen juuri nimenomaan pyysi miestä pysähtymään, koska hänellä itsellään oli jano. Mies ei sitä ymmärtänyt, koska he ovat Tannenin mukaan tottuneet huomattavasti suorempaan viestintään kuin naiset, jotka välttävät esimerkiksi suoraa käskemistä.

Mutta onko se niin mustavalkoista? Eli olemmeko joko tyyppiä Laatikko tai tyyppiä Narukerä? Entä voiko todellisen viestintätyylin leimata sukupuolen mukaan? Vai olemmeko tietyissä tilanteissa Laatikko ja toisissa Narukerä ja viestintätyylimme tilannesidonnaisia harmaan sävyjä?

Itse koin ahaa-elämyksen Tannenin kirjoja lukiessani ja otin oppia mies ja nainen autossa -esimerkistä, ja muutin tapaani viestiä huomattavasti suoraviivaisemmaksi – erityisesti miesten seurassa. Tuloksena oli aikoinaan parempi keskinäinen ymmärrys (mies)insinöörien kanssa ja sittemmin miesystäväni kommentti ”No sua ei kyllä totisesti tarvitse lukea rivien välistä”. Sävystä päätellen kommentti ei ollut ainakaan aivan täysin kohteliaisuus, mutta otin sen sellaisena, sillä selkeys oli vuosien tiukan harjoittelun tulos. Ainakin väitän siis, että oma vuorovaikutustapani on tilanne- ja keskustelukumppanisidonnaista: turvaudun miesten kanssa keskustellessa suorempaan ja fokusoidumpaan tyyliin kuin naisten kanssa.

Mitä tämä kaikki tarkoittaa organisaatioviestinnän näkökulmasta? Miten organisaatiossa voidaan viestiä esimerkiksi organisaatiokulttuuriin vaikuttavissa muutoksissa siten, että viesti tavoittaa riittävällä järjen ja tunteen tasolla molemmat tyypit? Ainakin osaratkaisuna voi toimia usealta tasolta ja taholta tuleva viestintä kunkin viestijän omalla, autenttisella äänellä – esimerkiksi yrityksen sisäisen sosiaalisen median välityksellä.

Aku Varamäki toteaa blogissaan, että yksilöiden esiin marssittaminen on organisaatioille suuri mahdollisuus, sillä henkilöt ovat yleensä kiinnostavampia kuin yritykset. Tämä pätee varmasti myös sisäisessä viestinnässä. Toimivatpa kunkin aivot yhdellä tavalla – mallia Laatikko tai Narukerä, paremmin suoria viestiä ymmärtäen tai rivien välistä lukien – tai eri mallilla eri tilanteissa, alkaa viesti kuitenkin saamaan aikaan haluttua toimintaa ja ajattelun ja kulttuurin muutosta kuin varkain. Tervetuloa luovan tietotyön kulttuuri ja demokraattisemman viestinnän aika. Tarttukaamme työkaluihin, jotka ovat käytössämme.

 

 

Elena Berger, sisäinen viestintä, KONE Technology and Innovation

Avainsanat: oppiminen, työnteko

Kommentit