Onko oikein panostaa oppiviin järjestelmiin? Osa 2/2

Voiko koneeseen luottaa?

On esitetty, että kognitiiviset, oppivat järjestelmät poistavat ajatusvinoumat päätöksenteosta. Näin ei kuitenkaan tapahdu automaattisesti, koska koneet eivät vielä ole täysin itseoppivia. Jos syöttää roskaa sisään, saa roskaa ulos. Luotettavuus riippuu opettajasta ja oppimateriaalista, eli opetustavasta sekä käytetystä lähdemateriaalista. Karkea esimerkki: makrotalouden päätöksenteon tueksi on opetettu tietty järjestelmä, ja tarkasteltavana ilmiönä on talouden lama. Riippuen siitä, minkä sortin ekonomi on järjestelmän opettanut, vastaus kysymykseen, mitä pitäisi tehdä, voi olla aivan päinvastainen: joko leikataan tai elvytetään.

Etenkin julkisissa sekä opetuksessa hyödynnettävissä palveluissa tarvitaan valvontaa ja sääntelyä. Haluaisin tietää lapseni opetuksessa käytettävien virtuaaliagenttien lähdemateriaalit sekä miten järjestelmien opettaminen on valvottu. Millainen maailmankuva koneisiin on heijastettu? Asiakkaana minua taas kiinnostaa, mihin lähteisiin saamani neuvot perustuvat. Tarvitaan läpinäkyvyyttä.

Entä alistavatko koneet meidät lopulta? Erilaiset dystopiat ovat tehokkaita jännittävien tarinoiden luomisessa, mutta luotettava tutkimustieto ei tue tällaista kehitystä. Käynnissä ei ole kilpajuoksua yli-inhimillisten robottien kehittämiseksi, eikä sellaisten rakentaminen kenties ole mahdollistakaan. Tekoälystä ei ole näköpiirissä uhkaa ihmiskunnalle.

Todellisuudessa jo tänä päivänä on käytössä monia ihmisiä suuresti auttavia sovellutuksia, esimerkiksi syövän hoidossa. Tulevaisuudessa älyliikenne itseohjautuvine autoineen vähentää päästöjä sekä siirtää liikenneruuhkat ja parkkiongelmat historiaan.

Ihmisen rooli työelämässä. Mitä jää jäljelle?

On perusteltua miettiä, mikä rooli jää ihmiselle työelämässä, kun sekä automaatio että tekoälyn käyttö lisääntyvät. Työllisyysvaikutuksista asiantuntijoiden mielipiteet jakautuvat melko tasan. Viikoittain voi lukea useita sekä optimistisia että pessimistisiä arvioita luotettavina pidettäviltä tahoilta.

Tekoälyn nykysovellutukset ovat pääosin ihmisen asiantuntijuutta tukevia, eivät korvaavia. Ideana on täydentää ihmisen työpanosta teköälyn avulla. Tästä esimerkkinä sopivien hoitovaihtoehtojen esittäminen lääkärille. Robotiikka on yksi, mutta ei ainoa, tekoälyn sovellutusalue. Rutiiniluontoiset tehtävät, olivat ne henkisiä tai fyysisiä, ovat helpoimmin robotilla korvattavissa. Robotti voi toimia avustajanakin, esim. hoitohenkilökunnan apuna potilaiden liikuttelussa.

Höyrykoneen tultua pelättiin sen vievän työpaikat, miten väliaikaisesti kävikin. Sen jälkeen vaikutus oli valtava ja positiivinen, maailmanlaajuisesti.

Tekoälyn vaikutus jää nähtäväksi. Se riippuu paljolti siitä, millaiseksi työnjako ihmisen ja koneen välillä asettuu eri ammateissa. Keskustelusta jää helposti pois ne uudet ammatit, joita uusi teknologia ja aikaansaatava uusi liiketoiminta synnyttää. Emme osaa vielä kuvitella kaikkia uusia mahdollisuuksia! Jo nyt on nähtävissä, että koneiden opettamiseen tarvitaan paljon työvoimaa. Laadukkaat vastaukset edellyttävät syvää toimialaosaamista opettajilta. Lisäksi tiedon, opetusmateriaalin, kuratointi ja muu esivalmistelu on välttämätöntä. Jotta vuorovaikutus koneiden kanssa sujuu luontevasti eri työnjakomalleissa, tarvitaan aivan uutta osaamista vuorovaikutuksen suunnitteluun. Pitää osata mm. suunnitella keskustelevia käyttöliittymiä puhutulla kielellä, pelkkä teksti ja visuaalisuus ei enää riitä. Uusien ammattien lista on nopeastikin ajatellen varsin pitkä. Kaikki tämä asettaa positiivisen haasteen myös koulutusjärjestelmälle.

Mielenkiintoisen näkemyksen tulevaan tarjoaa Dov Seidman esittäessään yhteiskuntamuotojen kehitysvaiheita. Maatalousyhteiskunnassa hyödynnettiin eläinten voimaa ja manuaalista työtä luonnossa. Teollisessa yhteiskunnassa yritykset maksoivat käsityöstä tehdassaleissa. Tietoyhteiskunnassa ihmisille, eli tietotyöläisille, maksetaan aivotyöstä konttoreissa. Tulevassa humaanissa (human economy) yhteiskunnassa ihmiset eivät pärjää kilpailussa koneita vastaan älyllään, vaan inhimillisillä piirteillään, joita ei voida ohjelmoida koneisiin. Näitä ovat mm. empatiakyky, luovuus, intohimo sekä yhteisöllisyys.

Humaanissa yhteiskunnassa yritysten kilpailukyky muodostuisi sen mukaan, miten hyvin ne pystyvät hyödyntämään näitä inhimillisen työvoiman piirteitä. Myös kilpailijoilla tulee olemaan älykkäitä koneita, joten ratkaisevaa kilpailuetua ei niistä enää irtoa.

Edessä on paljon uusia mahdollisuuksia, ja on varmaa, että tekoäly synnyttää paljon uutta taloudellista toimeliaisuutta. Uusia ammatteja syntyy ja vanhoja kuolee. Tarvitaan paljon laadukasta tutkimusta, koulutusta ja raakaa työtä, jotta uudesta teknologiasta saadaan kaikki hyöty irti.

Oleellista on blogin ensimmäisessä osassa mainittu laaja arvopohjainen keskustelu, jonka avulla teknologian kehitystä ohjataan haluttuun suuntaan.

Avainsanat: älykkäämpi kaupunki, digitalisaatio, kognitiivinen liiketoiminta, tekoäly

Kommentit