Palautteen voimalla kohti kasvua

Tämän kasvutarinan toimintasankareina ovat IBM:n asiakkaat, jotka rohkeasti antavat meille palautetta Net Promoter Score -systeemin avulla sekä tietenkin IBM:läiset, jotka ottavat palautteen vastaan ja vievät sen voimalla muutoksia eteenpäin. Yksi muutosagenteista olen minä, Anne Hämäläinen, ja toimin IBM:n Pohjoismaisten asiakkaiden äänitorvena ja suurennuslasina.

IBM:llä on otettu käyttöön Net Promoter Score, joka perustuu siihen, miten todennäköisesti meidän asiakkaat suosittelevat meitä. Tällä hetkellä puhutaan paljon disruptiosta ja työn muutoksesta, joten on tärkeä kuulla asiakkaitamme ja oppia heiltä, missä meidän täytyy kasvaa ja olla parempia.

Palautteen antaminen voi tuntua epämukavalta, mutta kuten IBM:n toimitusjohtaja Ginni Rometty on  sanonut: ”Growth and comfort do not coexist”. Tietoisesti nykyisessä työssäni pyrin tarttumaan asioihin aktiivisesti ja antamaan palautetta, sekä opettelen ottamaan palautetta vastaan.

Olen todella innoissani siitä, että palautteessa on mahdollisuus ensin meille muuttua ja kasvaa, ja sitä kautta auttaa paremmin teitä, meidän asiakkaita ja yhteistyökumppaneita kasvamaan omissa tavoitteissanne.

Katso yllä olevasta videosta lisää ajatuksiani.

Avainsanat: #100kasvutarinaa, asiakaskokemus, NPS, palaute

Kommentit